Xhome tarjoaa laaja-alaisia ja kokonaisvaltaisia sisäilmanhallinnan palveluita. Pakettiin kuuluu reaaliaikainen mittaus sisäilmasensorien avulla, jotka mittaavat yhdeksää ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle tärkeintä parametria. Tällöin tiedämme tasan, mikä on sisäilman olosuhde ja voimme tehdä korjaavia toimenpiteitä heti, kun ongelma tai muutos havaitaan.
Mittausta ja tilanteen tutkimusta varten voidaan suorittaa myös testausta biologisin menetelmin. Sertifioitu Rakennusterveys-asiantuntija (RTA) on myös mukana kaikissa analysointi- ja kartoitusprosesseissa.
Hyvän sisäilman ylläpitämiseksi voidaan tehdä toimia ilman puhtauden edistämiseksi IV-kanavien kokonaisvaltaisella puhdistuksella, sekä tiloihin asennettavilla ilmanpuhdistimilla.
Haitalliset homeitiöt, hiivat tai bakteerit tilasta voidaan poistaa homesaneerauksen jälkeen, tai väliaikaisena ratkaisuna säännöllisesti tehtynä tilan niin sanottua tekohengitystä varten, esimerkiksi tulevaa uutta rakennusta tai remonttia odottaessa.
Lisäksi irtaimistot voidaan pelastaa homesaastumiselta poistamalla mikrobiologiset haitat dekontaminaatiolla.
Idea Xhomesta lähti kun havaittiin ensimmäisen kerran omin silmin dekontaminointiteknologian tehokkuus niin homeiden kuin vakavien infektiotautienkin torjunnassa. Heräsi ajatus: Tämä teknologia täytyy saada palveluna kaikkien saataville, kaikenlaisiin mikrobiologisiin haasteisiin ja niiden torjumiseen. Se toteutettiin ja syntyi Xhome Oy. Perustajaosakkaat Mika ja Emma Nykyri lähtivät rakentamaan konseptia.




TAMMISAARI
Björn Gröning
Yrittäjä Tammisaari | [email protected] / +358 50 374 9007
UUSIMAA
Timo Tamminen
Yrittäjä Helsinki | [email protected] | 0400 962 963
Jarno Jokinen
Myynti Helsinki | [email protected] | +358 45 632 1103
KESKI-SUOMI
Juha Jauhiainen
Yrittäjä Kuopio | [email protected] | +358 40 5244 879