Sisäilmaturvallisuus hotelleissa – Esimerkillinen huoneistohotelli Lietsu


Joensuussa ovensa avasi itsenäisyyspäivänä uusi, ekologinen sekä sisäilmaturvallinen huoneistohotelli Lietsu.

Tämä lumoava karjalaisteemainen hotelli on rakennettu kestävän kehityksen arvoja noudattaen, kuitenkaan tinkimättä turvallisuudesta. Lietsun huoneistot ovat sisustettu kierrätyskalusteilla sekä uniikeilla vanhoilla tavaroilla, joista jokaisella on oma mielenkiintoinen tarinansa kerrottavanaan. Jokainen kaluste ja tavara on löytänyt tiensä Lietsuun erilaisista lähtökohdista, jonka vuoksi mukana voi liikkua altistavia tekijöitä. Tämän vuoksi, Lietsun irtaimistot ovat käsitelty varmuuden vuoksi XHOME-puhdistuslinjastolla. 

Kaikki Lietsun kalusteet ovat siis täysin mikrobivapaita ja näin Lietsu sopii myös sisäilmasairaille ja herkistyneille majoittujille.

 

 

Suomessa kaatopaikoille arvioidaan päätyvän yli 100 000 tonnia huonekalujätettä vuodessa. Tämä on kuitenkin jätettä, joka olisi hyödynnettävissä noin 95 prosenttisesti uusiomateriaalina tai energiana. (Yle Uutiset)

On siis aivan mahtava idea hyödyntää jo olemassa olevia kalusteita uusien tuottamisen ja ostamisen sijaan.

Käytettyjen tavaroiden hankkimisen ja uusiokäytön ei siis tarvitse olla poissuljettua herkistymisen tai allergian vuoksi, sillä tavarat saadaan puhdistettua mikrobivapaiksi XHOME-käsittelyllä.

Kierrätys, sekä kestävä kehitys kunniaan.

 

Katso, miltä näyttää lumoava karjalaisteemainen Lietsu:

www.lietsuhotel.fi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Close Menu